Tämän saman tuherruksen olen piirtänyt lukemattomissa työnohjauksissani. Se on ajattelumalli, joka parantaa hallinnan tunnetta, auttaa pysymään aikataulussa ja tekee näkyväksi sen, miksi aloittaminen on välillä ihan hirvittävän vaikeaa.
Hyvä uutinen on, että perfektionsimi ei ole yksilön ominaisuus vaan opittu haitallinen malli, josta voi myös oppia ulos. Tässä yksi näkökulma armollisempaan minäsuhteeseen töissä.
Täydellisyys on delulu
Perfektionsmi on usein vahvasti kietoutunut häpeään. Kun perfektionismiin taipuvainen ihminen on uuden tehtävän äärellä, hänen mielensä on herkästi aloittamisen sijaan jo lopputuloksessa. Tärkeintä ei ole olla itse tyytyväinen, tehdä hyvää työtä tai edes herättää muissa ihastelua. Perfektionistille on tärkeintä tehdä asiat niin tyhjentävän täydellisesti ja kaikki mahdolliset näkökulmat huomioiden, että “kukaan ei pääse sanomaan”. Pahimmillaan tehtävää työstetään yksin, suljettujen ovien takana, koska keskeneräisen näyttäminen vasta riskialtista olisikin!
Täydelisyyden hakeminen on monella tapaa haitallinen ajatus. Aluksi, ihan siksi, että täydellisyyttä ei ole. Se on harha. On olemassa erilaisia tapoja onnistua ja varmasti myös monenlaisia tapoja epäonnistua, mutta täydellisyys – siihen ei kannata tähdätä. Ensinnäkin toisen ihmisen löytämä kehityskohta, jopa suoranainen virhe on lahja – yhteistyön lopputulos on usein enemmän kun osiensa summa. Toiseksi; kyllä näkemyksiä maailmaan mahtuu. Se ei ole henkilökohtainen loukkaus tai huonommuuden merkki, ennemminkin osoitus siitä, että tarkastelemme asioita eri näkökulmista.
Monesti perfektionismi sekoitetaan ajatukseen siitä, että yrittää parhaansa. Ilmiönä se on kuitenkin hyvin erilainen. Parhaansa yrittäjä on sitoutunut, keskittynyt ja yleensä myös hakee innokkaasti näkemyksiä myös muilta jo varhaisessa vaiheessa, koska tavoitteena on tehdä paras suoritus käytettävissä olevien resurssien ja taitojen valossa. “Tein parhaani ja se riittää” on armollinen ajatus.
Perfektionistilla ajureina ei toimi into asiaa kohtaan tai edes koettu tärkeys, vaan pyrkimys hallita sisäistä riittämättömyyttä ja ahdistusta suorittamisen kautta. Se perustuu harhalle siitä, että kun vain tekee kaiken täydellisesti, niin voi saada hieman lievitettyä vallitsevaa riittämättömyyden, ja siihen kietoutuneen häpeän tunnetta. Parhaansa yrittävä tähtää hyvään lopputulokseen, perfektionsti siedettävään olotilaan.
Ponnista tähtiin, älä utopiaan
Kuulostaako tutulta: Aloittaminen tuntuu vaikealta, ja deadline lähestyy. Lopulta ollaan niin lähellä palautuspäivää, että ei enää auta muu kuin käydä hommiin. Työstät asiaa pyöreää päivää, pelkäät kuollaksesi, ettet saa ajoissa valmista, joudut luopumaan osasta itsellesi asettamia standardeja aikataulusyistä, ja olet palautuksen aikaan täysin uuvuksissa. Voisiko tämän tehdä jotenkin toisin?
Piirtämälläni janalla tähti symboloi kohtaa, missä saatu tehtävä on valmis. Ei täydellinen, ei edes lähelle, vaan sellainen bare minimum- valmis. Tämän pitäisi olla aina ensimmäinen maali jo tehtävää aloittaessa ja suunnitellessa: valmiuden minimivaatimukset. Mistä valmius koostuu, miten sen tunnistaa ja ennen kaikkea: miten sinne mennään.
Pitääkö kaikki tehdä siis hutaisten, kysyy perefektionsti tässä kohtaa, usein hieman tuohtuneena. Hyvät uutiset on, että ei tarvitse. Tähteen kurkottamisen juju on siinä, että kun kaikki ylimääräiset täydellistämisen kerrokset kuoritaan ensin pois, niin valmista saadaan usein melko tehokkaasti.
Sen jälkeen koittaa hiomisen aika. Kun on jo valmista, niin lopun ajan voi käyttää viimeistelyyn ja paranteluun siinä määrin, kun se tuntuu tarpeelliselta. Voi kysyä palautetta ja näkökulmia, voi kokeilla uusia juttuja. Kun ajuri ei ole täydellistämisen pakossa, on mieli todennäköisesti avoimempi uusille näkökulmille – ja se on usein lopputuloksen kannalta varsin myönteinen asia. Tarkoitus ei ole siis tehdä hutaisten, vaan rytmittää työtä paremmin. Kun tähtäät tähteen, saat aina valmista, ja useimmiten priimaa tavalla, joka on tekijälleen armollinen.
Mitä hyötyä on tähteen tähtäämisestä?
Tähteen tähtääminen vapauttaa aloittamisen vaikeudelta. Ajatellaan, että sinun täytyy kävellä sadan kilometrin matka. Kun ajattelet urakkaa, niin se tuntuu ihan mahdottomalta. Sata kilometriä! Kuka sellaisen kävelisi? Siihen varmaan pitää varautua jotenkin, vähintään hyvät kengät, sopiva tankkaus ja rakkolaastareita. Ja entäs jos tulee vessahätä matkalla?
Tosin tiedossa kyllä on, että aikaa on kuusi viikkoa, ja tahtia ei ole määritetty. Itseasiassa saa myös vaihtaa kenkiä halutessaan ja kävellä joitain pätkiä kaverin kanssa. Vieläkin aika rajua? No entäs jos pyydän sinua kävelemään kilometrin? Silloin ei tarvitsekaan niin paljoa suunnittelua tai ennakointia. Voi vaan lähteä ja kokeilla, miltä tuntuu. Ja kun saman toistaa tarpeeksi tiuhaan, niin ennemmin tai myöhemmin on se satanen kasassa.
Motivaatio ja pystyvyyden tunne ovat läsnä aloittamisen hetkessä. On helpompi kerätä motivaatiota sellaiseen asiaan johon tietää pystyvänsä kuin sellaiseen, joka tuntuu ihan mahdottomalta. Kun tähdätään aluksi valmiiseen täydellisen sijaan, ollaan kohtuullisemmalla polulla. Edes keskeneräisyys ei tunnu niin ahdistavalta kun on tiedossa, että kyllä tästä nyt ainakin valmista saadaan. Tähteen, eli valmiiseen tähtääminen auttaa tehtävien pilkkomisessa, järkevässä työn suunnittelussa ja hallinnan tunteen rakentamisessa.
Sisäinen kriitikko ja häpeän hallinta
Perfektionismi ei synny tyhjiössä. Sen juuret ovat usein kokemuksessa, jossa on oppinut arvioimaan itseään muiden silmien kautta. Pienetkin virheet tai keskeneräisyydet ovat saattaneet herättää epävarmuutta, pelkoa tai riittämättömyyden tunnetta. Tällaisessa ilmapiirissä kehittyy helposti sisäinen kriitikko, joka yrittää suojella – mutta tekee sen armottomuuden kautta.
Tämä kriitikko kuiskaa, että sinun pitää olla enemmän, parempi, valmiimpi. Se vaatii varmuutta siitä, että kaikki on kohdallaan ennen kuin saat edes aloittaa. Mutta täydellisyys ei ole suoja häpeältä – se on usein sen jatke.
Tähteen tähtääminen on myös teko häpeän hallinnassa. Se on tietoinen valinta, jossa päätät, että sinun ei tarvitse ansaita olemassaoloasi virheettömyydellä. Että keskeneräisyys ei tee sinusta huonompaa, vaan aidomman. Että palaute ei ole sinun osaamattomuutesi paljastumista muille, vaan kasvun mahdollisuus.
“Riittävä” ei ole puolivillainen. Se on ihmisyyden mitta. Se on kohta, jossa voit sanoa: tämä olen minä, tässä on työni, ja se riittää nyt. Siitä kohdasta alkaa usein se kaikkein todellisin yhteys – sekä toisiin että itseesi.
Työnohjaus apuna riittävyyden etsimisessä
Työnohjaus on prosessi, jossa tutkitaan ja ymmärretään omaa työtä ja toimijuutta reflektion kautta. Työnohjaaja auttaa tunnistamaan haitallisia tai kuluttavia toiminta- ja ajattelutapoja ja löytämään itselle sopivia terveemmän työelämän käytäntöjä. Jos kaipaat apua sisäisen kriitikon hillitsemiseen, on työnohjaus yksi hyvä vaihtoehto siihen.
Omia ajattelumalleja ja tottumuksia voi kuitekin lähteä haastamaan myös itsenäisesti. Jos sinun pitäisi ottaa tästä yksi ajatus mukaan: tee ensin. Tähtää siihen, että asia tulee valmiiksi. Kun sen jälkeen on vielä aikaa, energiaa ja intoa – hiot, viimeistelet, kehität. Mutta älä anna täydellisyyden odotuksen estää sinua aloittamasta. Katso myös: https://huomi.fi/vaihtaisitko-kiireen-tehokkuuteen/
Lisätietoja Huomin palveluista löydät täältä.